Tiedote:Sudenkorennot valtaavat rautatieaseman 7.5.
Korentowiki
Suomen sudenkorentoseura ry tiedottaa 5.5.2007, julkaisuvapaa heti:
Sudenkorennot valtaavat rautatieaseman 7.5.
Suomen sudenkorentoseura ry järjestää valokuvanäyttelyn Helsingin rautatieaseman läntisessä hallissa 7.-12.5.2007. Esillä on useiden korentoharrastajien parhaita sudenkorentovalokuvia.
"Sudenkorentoharrastuksen painopiste on nykyään korentojen tarkkailussa ja valokuvaamisessa, kokoelmia ei enää kerätä yhtä aktiivisesti kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Varsinkin digikameroiden yleistyttyä jopa lentävät sudenkorennot saadaan vangittua hämmästyttävän tarkkoina valokuvina, joiden yksityiskohtien katseluun ei väsy helpolla", kertoo Suomen sudenkorentoseura ry:n puheenjohtaja Jussi Mäkinen.
Ensimmäiset sudenkorennot kuoriutuvat lentoon todennäköisesti lähipäivien aikana. ”Maalis- ja huhtikuussa koetut poikkeukselliset lämpöjaksot sulattivat järvet ennätysaikaisin ja rantavedet ovat päässeet lämpenemään keskimääräistä aikaisemmin. Vaikka toukokuun alkupäivät ovatkin olleet tavanomaisen viileitä, ei ensimmäisiä todellisia kesän airuita, sudenkorentoja, tarvitse enää montaa päivää odottaa”, Mäkinen ennustaa.
Suomessa sudenkorentoharrastajien määrä lähti voimakkaaseen nousuun 2000-luvun alussa julkaistun "Suomen sudenkorennot" -kirjan myötä. "Sudenkorennot ovat helppo harrastuskohde, sillä Suomessa tavataan vain 54 lajia ja nykyään määritystietoutta on helposti saatavilla", Mäkinen toteaa.
Suomen sudenkorentoseura ry (http://www.sudenkorento.fi/) perustettiin vuonna 2006. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sudenkorentojen tutkimusta, suojelua ja harrastusta sekä toimia alan tutkijoiden ja harrastajien yhdyssiteenä Suomessa.
Lisätietoja: Jussi Mäkinen, puheenjohtaja, Suomen sudenkorentoseura ry, puhelin 040-5761097, makisenjussi(ät)gmail.com.
Valokuvanäyttelyn posteri, käyttöoikeus tämän tiedotteen julkaisemisen yhteydessä (kuva: Tommi Laurinsalo):
http://www.sudenkorento.fi/korentowiki/images/Juliste.jpg
Lisätietoa sudenkorennoista ja Suomen sudenkorentoseura ry:stä: