Isolampikorento

Korentowikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sirolampikorento
Tieteellinen luokittelu
Lahko: Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko: Aitosudenkorennot (Anisoptera)
Heimo: Varsinaiset sudenkorennot (Libellulidae)
Suku: Leucorrhinia Brittinger 1850
Laji: rubicunda Linnaeus 1758
Levinneisyys

<hatikkakartta queryid="2951.448" taxon="3963" width="250"/>

Hyvin yleinen isolampikorento (Leucorrhinia rubicunda) on alkukesän peruslajistoa ja helposti sekoitettavissa erittäin samannäköiseen pikkulampikorentoon.

Leurubpm4.jpg

Isolampikorentonaaras. Takaruumiin keltaiset kuviot ovat pikkulampikorennon vastaavia laajemmat, mutta täplälampikorennon kuvioita pienemmät. Kuva: Petri Metsälä

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Takaruumiin pituus: 21,5-28 mm. Kokonaispituus: 31-38 mm. Pienikokoiset ja eloisat lampikorennot on useimmiten melko helppo tunnistaa lampikorennoiksi jo pomppivan lentonsa, solakan rakenteensa, takasiiven tyven pienen täplän ja valkoisen naaman avulla. Tämän jälkeen määrittäminen voi olla hieman hankalampaa.

Valkoinen naama, läpinäkyvät siivet, tummat perälisäkkeet ja punaisen/keltaisen ja mustan kirjava väritys johtavat alustavan maastomäärityksen useimmiten iso- tai pikkulampikorentoon. Molemmat lajit esiintyvät samankaltaisissa ympäristöissä, erityisesti suolammilla, ja voivat olla melko vaikeita tunnistettavia. Naaras ja nuori muistuttavat erittäin paljon myös kompleksin kolmatta lajia, täplälampikorentoa.

Perälisäkkeet ovat aina tummat, erona sirolampikorentoon ja lummelampikorentoon. Kooltaan hieman pikkulampikorentoa raskaampi ja paksuruumiiseempi. Koiras: Musta voimakkain punaisin kuvioin. Naama valkoinen, perälisäkkeet tummat. Takaruumiin punaiset kuviot suuremmat kuin pikkulampikorennolla, ja takaruumiin 7. jaokkeen täplä leveä, ylettyen reilusti jaokkeen puolivälin alapuolelle. Siiven kylkisuoni (costa) on useimmiten vaalea koko pituudeltaan, verrattuna pikkulampikorentoon jolla kylkisuonen tyviosa useimmiten (aina?) tumma.

Naaras ja nuori. Kuvioinneiltaan koirasmainen, mutta punainen on korvautunut keltaisella, joka iän myötä kauhtuu likaisen harmaankellertäväksi. Keltaiset kuviot usein hyvin voimakkaat, täplälampikorentomaiset - varsinkin nuorten maastomäärittäminen hyvin hankalaa. Keltaista vähemmän kuin täplälampikorennolla ja takaruumiin kuviot useimmiten enemmän vaakunan muotoisia kuin täplälampikorennon "kuumailmapallot". Tämä kuitenkin erittäin huono määritysperuste.

Elinympäristö

Suolammet, seisovat pienvedet, järvenlahdet ja jopa jokien suvannot.

Esiintyminen

Hyvin yleinen ja melko runsaslukuinen koko maassa. Lentoaika toukokuulta elokuulle, päälentokausi kesäkuussa. Heinäkuun puolivälin jälkeen tavataan enää vain yksittäisiä yksilöitä, pikkulampikorennolla kausi jatkuu selvästi myöhäisemmäksi. Aikuisia on tavattu lennossa 3.5.-16.8. välisenä aikana.

Muuta

Jostain syystä lajin toukkia löytyy usein paljon vähemmän kuin pikkulampikorennon toukkia, vaikka aikuiset olisivatkin paikalla runsaslukuisia.

Kuvia

020607-47.jpg

Isolampikorento, koiras. Valkeala. Takaruumiin punaiset kuviot ovat suuremmat kuin pikkulampikorennolla ja siipien kylkisuoni on koko pituudeltaan vaalea. Kuva: Jukka Toivanen

L rubicunda m rane olsen.jpg

Isolampikorento, koiras. 2007 Pori. Kuva: Rane Olsen

Leucorrhinia dubia sulka haro 2.jpg

Nuori isolampikorentokoiras. Kuva: Sulka Haro

Leurub 23052007 Hollola makinen2.jpg

Isolampikorento, nuori koiras. Toisinaan isolampikorennolla on takaruumiin 8. jaokkeessakin täplä. Kuva: Jussi Mäkinen

Isolampikorento n punainen.jpg

Isolampikorentonaaras voi joskus olla väreiltään myös koirasmaisen punainen. 26.5.2018, Eura, Koskeljärvi. Kuva: Rane Olsen

Leurub 03062010 kokemäki mäkinen.jpg

Joskus isolampikorentoa voi nähdä kymmeniä, jopa satoja yksilöitä samalla paikalla. Usein joukkoesiintymiset keskittyvät reheväkasvuisten järvien lähistöiltä löytyvillä tuulensuojaisille ja aurinkoisille paikoille, esimerkiksi metsäautoteille. 3.6.2010 Kokemäki. Kuva: Jussi Mäkinen

Leurub larva makinen.jpg

Isolampikorennon toukkia.

Lähteet

  • Askew, R. 2004: The Dragonflies of Europe.
  • Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
  • Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
  • Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
  • Hämäläinen, M. 1984 - Odonata of Inari Lapland. - Kevo Notes 7
  • http://www.korento.net