Merisinikorento
Korentowiki
| Merisinikorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
Merisinikorento (Orthetrum cancellatum) on Suomessa rannikkoseudun laji, jota on viime vuosina löydetty runsaamminkin sisämaasta.
Vanha merisinikorentokoiras muuttuu iän myötä tumman siniseksi. Kuva: Jukka Toivanen
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Pituus: 44-50mm.
Roteva ja typäkkä, muodoltaan hieman ruskohukankorentomainen mutta takaruumis suorempi ja pidempi. Muodoltaan melko tyypillinen, kokemuksen perusteella melko nopeasti huomattavissa. Takaruumis hieman litistynyt, roteva. Muistuttaa lähinnä hukankorentoja, hoikkasinikorentoa ja nuorena jopa syyskorentoja, mutta melko helppo tunnistaa. Voidaan sekoittaa nopeasti nähtynä myös sinisiin lampikorentoihin, mutta otsa ei valkoinen.
Vanha koiras melko helppo tuntea. Siniharmaan härmäisessä takaruumiissa laajalti musta kärki, keskiruumis ja pää mitäänsanomattoman rusehtavat. Otsa keltainen, takaruumiin sivuilla keltaiset täplät. Siipitäplä musta. Vanhemmiten koiras kauhtuu ja muuttuu kauttaaltaan hyvin mitäänsanomattoman väriseksi, lyijynharmaan ja harmaansinisen kirjavaksi. Siipien etureunan kylkisuonet eli costat keltaiset.
Nuoret naaraat/koiraat ja naars helpohko tunnistaa. Pohjaväri kirkkaan kellanvihreä voimakkain mustin kuvioin. Takaruumiin sivuilla voimakasta pitkittäissuuntaista kelta-musta-keltaa viirutusta ja täplitystä. Takaruumiin yläpinnan väritys tyypillinen: keltainen keskijuovat, mustat reunat joiden sisälle jäävät jaokkeiden sivuissa olevat keltaiset täplät. Keskiruumiin sivut laajalti keltaiset, niillä vain kaksi kapeaa mustaa pystyjuovaa. Hartiat vaaleat, ei hartiajuovia.
Vanhempi naaras tummuu voimakkaasti ja voi muistuttaa väritykseltään usein koirasta. Usein naaraat pohjaväriltään hyvin tummia heikolla sinertävällä vipevöinnillä. Iän myötä takaruumiin voimakkaat kuviot heikentyvät ja voivat lähes kadota.
Elinympäristö
Suomessa pääosin merenlahdet ja rannikko. Itä-Suomen sisämaa-alueilla, Savonlinnan ja Punkaharjun suunnalla, on vakiintuneita populaatioita. Satunnaishavaintoja lajista on tehty Köyliössä, Säkylässä, Karjaalla ja Tuusulassa. Nuoret yksilöt lentävät pitkiä matkoja ja niitä voi tavata useiden kilometrien päässä lähimmistä rannoista.
Laji on etelämpänä Euroopassa jokapaikanlaji ja on levittäytynyt voimakkaasti pohjoiseen viime vuosina. Varsinkin nuoria yksilöitä voidaan tavata kilometrien päässä merestä.
Esiintyminen
Suhteellisen yleinen ja melko vähälukuinen laji rannikkoseudulla Vaasan tienoille saakka. Lentoaika kesäkuun puolivälistä elokuuhun asti. Sisämaan esiintymisalueilla ilmeisen vähälukuinen?
Kuvia
Merisinikorento, naaras. Bulgaria 2007. Kuva: Jukka Toivanen
Merisinikorentokoiras. Takaruumiin kärki on tumma, siipitäplät ovat mustat ja siivillä ei ole mustia tai tummia kuviointeja.
Merisinikorento on nuorena keltainen, kuva Sulka Haro
Vanhemmiten merisinikorentonaaras on harmaanruskea. Kuva: Petri Metsälä
Nuori merisinikorentokoiras jonka värit eivät ole täysin kehittyneet voi olla erittäin kirjava, lähes jokikorentomainen. Hanko 6/06, Janne Koskinen
Merisinikorennon toukka. Huomaa mm. selkäokien puuttuminen ja tummat poikkijuovat reisissä. Pohja 28.5.2007 Kuva: Petro Pynnönen, kuvattu akvaariossa.
Kuiville kuoriutumaan kiivennyt toukka. Hanko 13.6.2009, Kuva: Petro Pynnönen
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Valle, K. J. 1952: Sudenkorennot, Odonata. Suomen eläimet 7.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen sudenkorennot
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- http://www.hatikka.fi