Isotytönkorento
Korentowiki
| Isotytönkorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
Isotytönkorento (Erythromma najas) on Euroopassa sukunsa laajimmalle levinnyt laji. Suomessakin se on yleinen seisovan veden äärellä viihtyvä korento.
Isotytönkorennot tandemissa. Koiraan silmät ovat kirkkaanpunaiset. Kuva Sulka Haro.
Yleiskuvaus
Vaaleansinisen tai vihreän ja mustan värisiä punasilmäisiä isotytönkorentoja voi löytää järvien ja lampien ääreltä. Niitä voi kauniina kesäpäivänä löytää vaikkapa runsaskasvustoisen järven kelluslehdiltä. Lentää usein nopeasti aivan vedenpinnassa, laskeutuen hetkeksi lumpeenlehdelle jolloin hehkuvanpunaiset silmät ja voimakkaan sinimusta väritys ovat välitön tuntomerkki.
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Koko: 30-36mm.
Usein helppo tunnistaa. Isotytönkorento on tytönkorentolajeistamme suurin. Se muistuttaa monia muita tytönkorentoja ja keijukorentoja, eroten näistä kuitenkin tumman värityksen ja koiraan punaisten silmien avulla. Useimmiten päälaki on kokotumma eikä siinä ole täpliä, mutta joillain naarailla täplät saattavat olla erittäin selkeät.
Koiras Sukukypsä isotytönkorentokoiras on varsin helppo tunnistaa; takaruumiin ensimmäinen ja kaksi viimeistä jaoketta ovat vaaleansiniset, takaruumis on muuten tumma, usein sinihärmäinen. Keskiruumis selkäpuolelta musta tai hyvin tumman kuparinsävyinen, sivuilta vaaleansininen. Vanhan koiraan silmät karmiininpunaiset. Nuori koiras on väriltään mustan ja kellertävän/vihreän kirjava.
Naaras Silmät ovat usein tummanrusehtavat, mutta voivat olla myös hyvinkin punaiset. Naaraan takaruumiin jaokkeet ovat selkäpuolelta tummat. Olkajuovat voivat puuttua lähes kokonaan tai olla melko voimakkaat. Yleisväritys useimmiten kirkkaanvihreä, tummuu iän myötä. Parhaat tutomerkit koko, usein keltainen yleisväritys, kyljen alimman viivan jatkuminen koko keskiruumiin poikki ja silmäntaustäplien puuttuminen (ei 100% luotettava!).
Elinympäristö
Lähes kaikenlaisten seisovien vesien äärellä, erityisesti runsaskasvustoisilla järvillä ja monenlaisilla lammilla sekä merenlahdilla. Isotytönkorentoja on tavattu myös hitaasti virtaavan veden ääreltä, jokien suvannoista. Isotytönkorento suosii kelluslehtiä, joilla koiraat pitävät reviirejään. Laji voi kuitenkin joskus esiintyä myös sellaisilla suolammilla, joilta kelluslehdet puuttuvat lähes kokonaan. Tällaisia voivat olla esim. Järvi-Suomen supat eli harjukuopat.
Esiintyminen
Hyvin yleinen ja hyvin runsaslukuinen laji. Laji esiintyy laajalti, ei ole vaatelias elinpaikkojensa suhteen ja esiintyy säännöllisesti sadoittain. Kauden aikana yksilöitä voi havaita yhdellä paikalla jopa tuhansia.
Pääosin rehevissä vesistöissä, mutta myös suolampareilla. Usein esiintymispaikoilla on jonkin verran kelluslehtikasvillisuutta, varsinkin lumpeita tai ulpukoita. Päälentokausi: Euroopassa huhtikuusta elokuuhun, Suomessa toukokuusta elokuuhun. Päälentoaika on kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Aikuisia on tavattu 3.5.-6.9. välisenä aikana.
Isotytönkorento on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, tavataan harvinaisempana Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Idässä levinneisyys jatkuu aina Kuusamoon asti (löydetty Kuusamosta 2007).
Euroopassa Isotytönkorennon levinneisyysaluetta on lähinnä Keski-Eurooppa ja Pohjois-Euroopan eteläosat. Norjassa laji esiintyy maan kaakkoisosassa ja Ruotsissa maan Etelä-ja keskiosissa. Laji on levinnyt myös Englantiin. Etelä-Euroopan pohjoisosissa laji on jo hyvin harvinainen. Sukuun kuuluu Euroopassa kaksi muuta lajia - samankaltainen Erythromma viridulum jota tavataan jo Tanskassa, ja muita tytönkorentoja muistuttava Erythromma lindenii.
Kuvat
Isotytönkorento, naaras, Pohja. Kuva: Jukka Toivanen
Isotytönkorento, koiras. Lajin punaiset silmät toimivat hyvin tuntomerkkinä, Helsinki. Kuva: Jukka Toivanen
Koiras isotytönkorento mielipaikassaan, kelluslehdellä. Vihti, kuva Miikka Friman
Isotytönkorentonaaras. Vihti, kuva Miikka Friman
Koirastoukka. Odilampi, Espoo. Kuva: Jukka Toivanen
Lähteet
- Brooks, S. 2002: Dragonflies.
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
- Sandhall, Å. 2000: Trollsländor i Europa.
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- http://www.korento.net