Kääpiötytönkorento

Kääpiötytönkorento
Tieteellinen luokittelu
Lahko: Sudenkorennot (Odonata) Alalahko: Hentosudenkorennot (Zygoptera) Heimo: Tytönkorennot (Coenagrionidae) Suku: Nehalennia Selys 1850 Laji: speciosa (Charpentier 1840)
Levinneisyys
Havainnot El•inmuseon Hatikka-järjestelmässä:

Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen (EN)

Kääpiötytönkorento (Nehalennia speciosa) on Suomessa ääriharvinainen ja pienen kokonsa vuoksi vaikeasti huomattava sudenkorentolaji.

Kuva: Tommi Laurinsalo, Tammisaari 7.8.2007

Yleiskuvaus

Olemattoman kokonsa vuoksi kääpiötytönkorento on helppo määrittää - joskin vaikea löytää!

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Pituus: 24-26mm. Euroopan pienin sudenkorentolaji, erittäin hento. Takaruumis on hyvin pitkä ja ohut, siivet ovat siihen verrattuina lyhyet ja siipitäplä on vaalea. Päälaella ei ole silmätäpliä, vaan tasainen poikkijuova.

Muistuttaa väritykseltään hieman keijukorentoja ja Ischnura-suvun tytönkorentoja. Nuorena vaaleat osat hailakan väriset, kermanväriset - violetinsävyiset.

Koiras on selkäpuolelta metallinhohtoisen vihreä, keskiruumiin sivuilta ja takaruumiin päästä vaaleansininen. Siipitäplä valkea. Silmiä yhdistää vaalea sininen viiva. Kauempaa koiras muistuttaa ensivilkaisulta olemukseltaan keritytönkorentoa, joka on myös hyvin pieni ja jonka takaruumiin kärki on sininen.

Naaraan väritys vaihtelee. Nuoret muistuttavat koiraita väritykseltään, mutta vanhemmiten naaraat muuttuvat rusehtaviksi.

Lajia on vaikea havaita, sillä se lentää vain lyhyitä matkoja kerraltaan ja pysyttelee pääosin sangen liikkumattomana kasvillisuudessa. Pienen kokonsa takia lennähtävä yksilö voi hävitä kuin taikaiskusta laskeutuessaan. Laji on aktiivisimmillaan puolipilvisellä tai pilvisellä säällä, kestää viileää säätä melko hyvin, ei ole aktiivinen paahteisella säällä ja on hyvin herkkä tuulelle.

Sukupuoli voi olla vaikea määrittää, sillä perälisäkkeet on molemmilla sukupuolilla varsin huomaamattomat.

Elinympäristö

Suomessa etelärannikolla oleva merenlahden rantaniitty. Aiemmat havainnot ulkosaaristosta ja umpeenkasvavilta lammilta. Täktomträskin hävinnyt populaatio umpeenkasvavalla rannikon läheisellä järvellä.

Suomen tällä hetkellä ainoa esiintymä saroja (Carex sp.) ja vesihernettä (Utricularia sp.) kasvavalla laidunnetulla rantaniityllä, jossa noin. 30 cm vettä ja paikoitellen järviruokoa. Esiintymä on erittäin paikallinen ja rajautuu avoimemman ruovikon ja tiheämmän mätässaraikon rajavyöhykkeeseen. Tämä sopii myös lajin esiintymiskuvaan muualla Euroopassa, missä laji suosii saraikkovyöhykettä matalassa rantavedessä ja esiintyy usein hyvin paikallisina kantoina.

Sekä Santahaminan että Hangon yksittäishavainnot on tehty melko varjoisan lehdon kenttäkerroksesta, jossa korento oli käytännössä keskellä metsää kosteanrehevässä kasvillisuudessa.

Keski-Euroopassa laji suosii usein rahkasammalpitoisia ja emäksisiä vesistöjä, joiden vesi lämpeää nopeasti, joiden rantavyöhykkeessä on tietynlainen tiheä sarakasvillisuus ja joiden vedenpinta pysyy vakaana. Suomen populaatio lienee ainoa teknisesti ottaen murtovesialuepopulaatio koko Euroopassa.

Kääpiötytönkorento ja havaintoja kasvupaikkojen kasvillisuudesta

Bernard & Wildermuth 2005 kertoo lajin suosikkihabitaattien kasvillisuudesta seuraavaa: Biotoopeilla kasvaa tyypillisesti lähes aina sekä mutasaraa Carex limosa että jouhisaraa Carex lasiocarpa. Paikoitellen habitaateilla kasvaa runsaana myös pullosara C.rostrata. Uposkasveina tavataan monin paikoin rahkasammalten (Sphaghnum) lisäksi muita vesisammalia, kuten lettolierosammalta (Scorpidium scorpioides), ja nevasirppisammalta (Warnstorfia fluitans) ym. sekä vesiherneitä (Utricularia sp.).

Suomessa tällaista kasvillisuutta voi löytää soilta, erityisesti sarakkoisilta letoilta ja mesotrofisilta soilta, ja lettolierosammal on nimenomaan lettosoiden laji. Kääpiötytönkorentoa voisikin etsiä eteläisen Suomen saraikoista kenttähaavin avulla, sillä laji ei ole erityisen aktiivinen lentäjä.

Esiintyminen

Suomesta vain kourallinen havaintoja Porin ja Helsingin väliltä. Yksilöitä on havaittu lennossa välillä 7.6. - 22.8. Laji on taantunut Euroopassa voimakkaasti ja kadonnut viimeisen sadan vuoden aikana laajoilta alueilta. Laji lienee Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla.

Erittäin harvinainen ja hyvin vähälukuinen laji. Viime vuosien ainoa vakiintunut populaatio on ollut Tammisaaressa, tosin sieltäkään lajia ei ole löytynyt enää 2009-10. Vuonna 2006 Helsingin Santahaminasta löytyi yksi naarasyksilö ja vuonna 2011 Hangon Tulliniemestä yksi koiras. Ennen vuotta 2002 edellinen havainto oli vuodelta 1981 Tammisaaren Älgön saaresta, jossa oli yksi yksilö runsaskasvuistoisella ja umpeenkasvavalla järvellä. On mahdollista, että lajia tavataan hyvin harvinaisena rannikkoseuduilla muuallakin.

K. J. Vallen kirja "Suomen sudenkorennot" vuodelta 1952 ilmoittaa vanhoiksi havaintopaikoiksi Espoon, Tammisaaren saariston ja Hangon Tvärminnen etelärannikolta, Sundin Högbolstadin Ahvenanmaalta ja Porin Reposaaren länsirannikolta. Hämäläinen (1981) kertoo Älgön lisäksi lajin löytöpaikoiksi Tammisaaressa Mygganin ja Äggharunin v. 1934 ja Brännskärin v. 1935. Lajista on lisääntymishavaintoja vain Täktomträskiltä ja Tammisaaren esiintymispaikalta. Havainnot näyttävät keskittyvän Tammisaaren saaristoon.

Kuvat

Kääpiötytönkorentokoiras on pienin sudenkorentomme. Tammisaari 3.7.2008. Kuva: Petro Pynnönen

3.7.2008 Tammisaaressa havaitut naaraat olivat kaikki vanhoja ja ruskeita. Kuva: Petro Pynnönen

Santahaminassa 2.7.06 havaittu kääpiötytönkorentonaaras. Kuvat: Miikka Friman

Naaras kääpiötytönkorento. Yksilö on vielä nuorehko, ja muistuttaa väritykseltään koirasta. Vertaa esimerkiksi ylempään. Naaraan munanasetin näkyy hyvin vain suoraan sivulta. Tammisaari 7.8.2007. Kuva: Tommi Laurinsalo.

Lähteet

• Askew, R. 2004: The Dragonflies of Europe
• Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
• Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
• Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
• Hämäläinen, M. 1981: Nehalennia speciosa (Charp.) (Coenagrionidae) Tammisaaresta. Notulae Entomologicae 61:221
• Bernard, R. & Wildermuth, H. 2005. Nehalennia speciosa (Charpentier, 1840) In Europe: A case of a vanishing relict (Zygoptera: Coenagrionidae). Odonatologica 34: 335-378.
• www.korento.net