Suoukonkorento
| Suoukonkorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
Suoukonkorento (Aeshna subarctica) on läheistä sukua siniukonkorennolle ja muistuttaa sitä hyvin paljon.
Suoukonkorento, koiras, Espoo. Kuva: Jukka Toivanen.
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Pituus: 70-76 mm.
Keskikokoinen ukonkorento. Kuuluu neljän sinisen ukonkorennon ryhmään (iso-, rannikko-, sini- ja suoukonkorento), jotka muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Kaikilla näillä on keskiruumiin sivuilla kaksi kapeahkoa vaaleaa juovaa, joiden väliin jää vaaleita juovia leveämpi tumma alue.
Suoukonkorennon juovat ovat tasaleveät, etummainen usein mutkittelevarajainen etuosastaan. Väliin jäävässä tummassa juovassa yleensä kolme vaaleaa läikkää. Joskus ylin vaalea täplä on kiinni etummaisessa kylkijuovassa tai täpliä on vain kaksi.
Olkajuovat koiraalla melko voimakkaat, naaraalla heikommat tai puuttuvat kokonaan. Takaruumiin jaokkeiden takareunojen täplät melko pieniä, samantapaiset kuin siniukonkorennolla. Koiraan kuviot vaaleat tai sinertävät, naaraalla valkeat - keltaiset. Kylkijuovat usein vihertävän siniset, kylmän sävyiset, eivät niin keltaiset kuin siniukonkorennolla. Otsan ja suukilven välissä kulkeva juova, otsasauma, ei kapene sivuilla silmiä kohti.
Edellämainittujen lisäksi Koiraan paras yksittäinen ero siniukonkorentoon on takaruumiin 3. jaokkeen keskellä oleva täplä, joka suoukonkorennolla epämääräisen muotoinen, etureunasta suora ja takareunastaan röpelöinen. Siniukonkorennolla kyseinen täplä on selkeästi kolmiomainen. Uloimmat perälisäkkeet ovat kärjistään selvästi pyöristyneet.
Naaraan paras ero siniukonkorentoon edellämainittujen lisäksi on selvästi kärjestään pyöristyneet perälisäkkeet.
Usein hyviä suuntaa-antavia eroja siniukonkorentoon ovat lisäksi kokomusta silmien takaosa sekä se, että otsan ja suukilven yläosan välinen musta sauma on sivuilta yhtä leveä kuin keskeltä. Nämä tuntomerkit ovat kuitenkin vaihtelevia, eikä niitä yksistään voi käyttää lajin määrittämiseen (toisin kuin esimerkiksi "Field guide to the Dragonflies of Britain and Europe" -kirjassa todetaan). Naaraalla takaruumiin 4.-6. jaokkeiden etureunan täplät ovat yleensä yhtyneet tyvirenkaaksi, toisin kuin siniukonkorennolla. Suoukonkorennolla on keskiruumiin alapuolella, jalkojen takana, kaksi suurta, pisaranmuotoista vaaleata laikkua, jotka siniukonkorennolla ovat pienet tai puuttuvat.
Yksittäisten tuntomerkkien suhteen esiintyy vaihtelua, joten määrityksen tulee perustua usean tuntomerkin yhdistelmään! Varsinkin sini- ja suoukonkorentojen tuntomerkit vaihtelevat suuresti, joten näiden lajien varma määrittäminen edellyttää yleensä yksilöiden yksityiskohtaista tarkastelua.
Elinympäristö
Oikealla: Suoreunuksinen lampi Tammelassa, Etelä-Hämeessä. Tällä lammella lensi mm. isoukonkorento, suoukonkorento, taigatytönkorento ja pikkulampikorento.
Suoukonkorento on nimensä mukaisesti selvemmin rajoittunut suoympäristöön. Sen tyypillisimmät lisääntymispaikat ovat pieniä suolampia, joita reunustaa rahkasammal. Koiraat partioivat tyypillisesti suolampien rannoilla, naaraita (kuten mitä tahansa ukonkorentonaaraita) voi tavata kauempanakin lammista.
Esiintyminen
Melko harvinainen ja melko vähälukuinen laji. Sangen paikoittainen suolaji, josta havaitaan useimmiten vain muutamia yksilöitä per paikka. Elää koko Suomessa aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Pohjoisin havainto yksittäisestä yksilöstä Kilpisjärveltä. Selvästi harvalukuisempi kuin sisarlajinsa siniukonkorento. Sirkumpolaarinen laji, jonka alalaji elisabethae elää Euraasiassa, nimialalaji subarctica Pohjois-Amerikassa.
Päälentokausi: heinä-elokuu. Aikuisia on tavattu 3.6.-10.10. välisenä aikana.
Kuvia
Suoukonkorentokoiras, Espoo. Kuva: Jukka Toivanen
Koiras, 1.8.06, Tammela. Huomaa lajityypillinen kuviointi takaruumiin 3. jaokkeessa, jonka keskellä on lähes nelikulmaiset täplät. Siniukonkorennolla vastaavat täplät ovat bumerangin malliset.
Koiras.
Koiras, 1.8.2006, Tammela. Huomaa lajityypillisesti musta silmäntaus ja etummaisen sivujuovan tyypillinen muoto: ala- ja yläosa yhtäpaksut, välissä pieni kuroutuma.
Naaras, 30.8.2006, Hämeenkoski.
Naaras, 16.7.2007, Hollola. Kuva: Jussi Mäkinen
Naaras, 30.6.2008, Hämeenlinna. Kuva: Jussi Mäkinen
Naaras, 30.8.2006, Hämeenkoski. Huomaa lajityypilliset takaruumiin 4.-6. jaokkeiden etureunan ohueksi tyvirenkaaksi yhdistyneet täplät. Kuva: Jussi Mäkinen
Naaraan perälisäkkeet. Kuva, Rane Olsen.
Siniukonkorentoja (yllä) ja suoukonkorentoja (alla). Huomaa, kuinka siniukonkorennon otsasauma kapenee reunoilla silmiä kohti. Suoukonkorennon otsasauma on koko pituudeltaan tasapaksu. Myös tämän tuntomerkin suhteen esiintyy vaihtelua, joten se ei pelkästään riitä määritysperusteeksi.
Suoukonkorennon keskiruumiin alla on kookkaat kellertävät läiskät, toisin kuin siniukonkorennolla. Kuva: Jussi Mäkinen.
Suoukonkorennon toukkia.
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
- Valle, K. J. 1952: Sudenkorennot, Odonata, - Suomen eläimet 7.
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- http://www.hatikka.fi
