Rannikkoukonkorento
| Rannikkoukonkorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
|
<hatikkakartta queryid="2951.448" taxon="3936" width="250"/> |
Rannikkoukonkorentoa (Aeshna serrata) tavataan Euroopassa vain Itämeren alueella. Nimensä mukaisesti se viihtyy hyvin tiukasti rannikon tuntumassa ja harhautuu vain aniharvoin sisämaahan.
Rannikkoukonkorento, koiras. Kuva: Sulka Haro.
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Pituus: 75-81 mm.
Iso ukonkorento, joka sekoitettavissa muihin 'sinisiin' ukonkorentoihin, ks. siniukonkorento. Naaraan voi sekoittaa myös kirjoukonkorentoon.
Lennossa, koiras: Vaikea erottaa isoukonkorennosta, sillä molemmat ovat kookkaita ja takaruumiiltaan heleän sinisiä. Vaikka nämä esiintyvät yleensä aina erilaisissa biotoopeissa, ei sitä voi täysin varmasti käyttää tuntomerkkinä. Tarkkaan katsottuna rannikkoukonkorennon keskiruumiin sivujuovat näkyvät tasaleveinä ja olkajuovat erottuvat selvästi. Olkajuovan ja etummaisen sivujuovan välinen tumma alue näyttää yhtä leveältä kuin keskiruumiin sivujuovien väliin jäävä tumma juova. Tästä syntyy voimakkaan juovikas vaikutelma. Samainen kuviointi erottaa lajin muista ukonkorennoista. Koirasetelänukonkorento on varsin saman värinen, mutta huomattavasti pienempi, typäkämpi ja sen keskiruumiin sivujuovat ovat leveämmät, takaruumiin tyvi laajemmin sininen ja ennenkaikkea sen olkajuovat ovat hyvin pienet.
Lennossa, naaras: Suurikokoinen, kellertävä korento, jolla leveät keskiruumiin sivujuovat ja voimakkaat olkajuovat, on yleensä aina rannikko- tai kirjoukonkorento. Naaraskirjoukonkorennon sivujuovat ovat kuitenkin hyvin leveät ja niiden välinen tumma juova kapea, etenkin yläosastaan. Siivet kirkkaat, vrt. isoukonkorento.
Levossa, koiras: Em. tuntomerkkien lisäksi rannikkoukonkorennolle tyypillisiä tuntomerkkejä ovat vaaleat siipien kylkisuonet (eli etureuna), yleensä kapea otsan musta tyviviiru. Takaruumiin kolmas jaoke etureunastaan yläpuolelta yleensä sininen kuten isoukonkorennolla. Takasiiven tyven kalvoke kokonaan valkeahko.
Levossa, naaras: Keskiruumiin juovitus kuten edellä, vaalea kalvoke. Uloimmat perälisäkkeet hieman sivuille kaarevat ja pyöreäkärkiset.
Elinympäristö
Lisääntyy Suomessa pääosin rannikolla; pääosin rehevillä ja runsaskasvustoisilla suojaisilla lahdilla. Paikoilla on usein matalia ruovikkoreunaisia lampareita ja lahdelmia; laji voi myös lisääntyä aivan rannikon läheisyydessä olevilla makeanveden lampareilla. Harhailijoita tavataan kauempanakin merestä.
Ruotsissa lajia tavataan myös suurten järvien alueella; Suomen mahdollisten sisämaakantojen biotooppia ei tunneta, mutta se lienee samankaltainen kuin rannikolla. Lajia voisi siis etsiskellä suurten järvien, kuten Saimaan tai Päijänteen, lahdelmista.
Esiintyminen
Suhteellisen harvinainen ja melko vähälukuinen laji. Lajia tavataan pääosin rannikolla, useimmiten vain muutamista noin kymmeneen yksilöön kerrallaan, mutta koko päivän aktiiviretkeilyllä voi samalta alueelta löytyä jopa yli kaksikymmentä yksilöä.
Tavataan harvakseltaan koko rannikkokaistaleellamme Keski-Pohjanmaalta Virolahdelle, myös Ahvenanmaalla. Suomesta sisämaalöytöjä on ainoastaan kaakosta. Nämä itärajan tuntumassa tehdyt havainnot viittaisivat siihen, että lajia esiintynee jossain näillä alueilla - mahdollisesti Laatokalla tai suurilla järvillä. Esimerkiksi merisinikorentoa on löydetty Pohjois-Karjalasta.
Laji esiintyy Euroopassa ainoastaan Itämeren altaan alueella. Ruotsissa lajia tavataan sisämaassa, samoin Aasiassa.
Päälentokausi: heinä-elokuu. Aikuisia on tavattu 10.6.-19.10. välisenä aikana. Vaikka viimeiset yksilöt on tavattu pitkälle lokakuussa, niin laji käy esiintymispaikoillaan vähälukuiseksi jo syyskuun alkupuolella.
Muuta
Lajista käytetään päällekkäin nimityksiä Aeshna osiliensis, Aeshna serrata ja Aeshna serrata osiliensis. Aikaisemmin osiliensis splitattiin omaksi lajikseen A. serratasta, mutta vieläkään ei vallitse täyttä konsensusta tämän taksonin asemasta tai siitä, mitä nimeä siitä itse asiassa pitäisi edes käyttää.
Rannikkoukonkorento saalistaa usein varsin kookkaita hyönteisiä, perhosia ja sudenkorentoja, jopa toisia ukonkorentoja. Toista ukonkorentoa syövät ukonkorennot kannattaakin määrittää huolella erityisesti niillä alueilla, joilla rannikkoukonkorentoa ei tiedetä esiintyvän!
Kuvia
Tämä rannikkoukonkorentonaaras on väritykseltään koirasmainen. Kuva: Tommi Laurinsalo
Ranikkoukonkorento, koiras. Kuvat: Jukka Toivanen
Rannikkoukonkorento, koiras. 26.8.06, Helsinki. Huomaa kellertävän ruskea siiven etureunan kylkisuoni (costa). Keskiruumiin kylkijuovat lajityypilliset: etummainen tasapaksu, taaempi kiilamainen.
Rannikkoukonkorento, koiras. 26.8.06, Helsinki
Rannikkoukonkorento, koiras. 26.8.06, Helsinki. Otsan T-kirjaimen varsi pitkä ja ohut, ainakin isoukonkorentoon (A. crenata) verrattuna.
Rannikkoukonkorento, koiras. Kuva: Sulka Haro
Rannikkoukonkorento, naaras. Kuva: Sulka Haro
Koiraan ylempien perälisäkkeiden kaarevissa kärjissä on lajityypillisesti neljästä seitsemään hammasta (tällä yksilöllä viisi), isoukonkorennolla näitä on kolme ja ne ovat suuria. Kuva, Rane Olsen.
Rannikkoukonkorento kuoriutuu. Helsinki, 2012. Kuva: Jussi Mäkinen
Rannikkoukonkorennon toukkanahka. Helsinki, 2012. Kuva: Jussi Mäkinen
Rannikkoukonkorennon toukka.
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
- Valle, K. J. 1952: Sudenkorennot, Odonata, - Suomen eläimet 7.
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- http://www.hatikka.fi