Verikorento
Korentowiki
| Verikorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Silmälläpidettävä (NT)
Verikorento (Sympetrum sanguineum) on Suomessa erittäin harvinainen, lähinnä Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa tavattava laji. Vaellusten synnyttämiä paikallisia populaatioita tai yksittäisharhailijoita voi löytyä myös muualta Suomessa.
Verikorentokoiras. Lasinkirkkaat siivet, kokomustat jalat, nuijamaisen takaruumiin jaokkeiden ulkoneva takareuna ja kontrastikas väritys ovat yhdessä verikorennon parhaat tuntomerkit. Helsinki 8/07, Tommi Laurinsalo
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Pituus: 34-39mm.
Muistuttaa hyvin paljon muita syyskorentoja, mutta eroaa niistä seuraavin tuntomerkein:
Kooltaan hieman punasyyskorentoa pienempi, vain hieman tummasyyskorentoa suurempi. Jalat ovat kiiltävän mustat, keskiruumiin sivuilla vain hyvin kapeat mustat vinot pystyjuovat. Siivet ovat kirkkaat (punasyyskorennolla hieman värittyneet) ja aivan takasiipien tyvillä on kirkkaan oranssinruskea alue. Tämä alue on niin pieni, että sen havaitseminen on joskus vaikeaa, sillä se sulautuu helposti ruumiin väritykseen (vrt. esim elokorento). Joillain elokorennoilla siiven ja siipisolmun keltaiset täplät voivat puuttua, mutta elokorennoilla on jaloissa useimmiten keltaista viirutusta ja siipisuonet ovat vaaleat.
Iän myötä siivet saattavat saada kullanhohtoisen värityksen, vertaa punasyyskorentoon. Lennossa pienempi ja takaruumis vaikuttaa lyhyemmältä kuin punasyyskorennolla; lento hyvin levottomasti ylös alas heittelehtivää muistuttaen jopa lampikorentojen lentoa.
Koiras on sukukypsänä kokonaan räikeän verenpunainen. Takaruumis on nuijamainen, takaosastaan paksumpi, ja sen sivut ovat voimakkaan mustat. Sivultapäin katsottuna takaruumiin jaokkeet ovat paksussa kohdassa takareunastaan törröttäviä (ks. kuva). Tämä on hyvä ero punasyyskorentoon, jonka vanhat koiraat voivat olla joskus hyvin tummajalkaisia ja kirkkaan verenpunaisia. Punasyyskorennon takaruumis ei paksune huomattavasti takaosastaan eikä jaokkeiden takareuna ole samalla lailla ulkoneva. Naama on karmiininpunainen ja ruumiin sivut heikosti kuvioidut.
Koiraan voimakkaan punaista ruumista korostaa takaruumiin alapinnan voimakas hiilenmusta väri, vrt. elokorento. Nuori koiras on väritykseltään naarasmainen, vanhetessa keskiruumiin sivut voivat pysyä melko pitkään kellertävinä.
Naaraan sekoittaa lähinnä tummasyyskorentonaaraaseen, mutta verikorennon keskiruumiin sivuilla ei ole tummasyyskorennon voimakkaita mustia pystyjuovia. Samoin sukuaukon suojus on vain vähän ulkoneva ja etureunastaan hyvin loivassa kulmassa takaruumiiseen nähden. Sukuaukon suojuksen reunassa on pieni lovi. Naaraan hartioilla on kapea musta pystyjuova (vrt. tummasyyskorento) ja sen edessä tumma poikittaisjuova. Naaraan etureisien sisäsyrjä on kapealti keltainen.
Elinympäristö
Suomessa lisääntyy vain muutamilla paikoilla. Paikat ovat reheviä lampia, järvenlahtia tai, kuten Helsingin Santahaminassa, vanhoja merenlahtia. Useimmiten paikoilla on runsaasti kasvillisuutta ja rehevät reunat. Etelämpänä Euroopassa kaikenlaisten seisovien vesien laji.
Esiintyminen
Hyvin harvinainen ja hyvin vähälukuinen laji. Nykyään harvinainen ja hyvin paikoittainen Etelä-Suomessa ja Ahvenanmaalla; levinneisyysalue laajentunut 2000-luvulla. Lentoaika 15.7. - 27.9.
Aiemmin laji esiintyi pysyvästi vain Ahvenanmaalla, sielläkin hyvin paikoittaisena. Nykyään lajilla on vakiintuneet esiintymät Lohjan - Nummi-Pusulan alueella sekä Kaakkois-Suomessa. Tämän lisäksi lajia on tavattu siellä täällä Helsingin seudulla, mm. Helsingin Santahaminassa vuosina 2005-08. Lajista tunnetaan lisäksi useita yksittäisiä yksilöitä muualta Uudeltamaalta, Etelä-Hämeestä ja Etelä-Savosta. Lajin tarkka esiintymiskuva on epäselvä, sillä se on vahva vaeltaja.
Laji on tunnettu vaeltaja joka on viime vuosina laajentanut esiintymisalueettaan pohjoisessa ja luoteessa. Laji tullee yleistymään Suomessa lähitulevaisuudessa.
Muuta
Etelämpänä Euroopassa elokorennon vaelluksiin liittyy myös verikorennon vaellusta, joten Suomessa kannattaa olla tarkkana, jos etelärannikolle ilmaantuu suotuisten virtausten myötä runsaasti elokorentoja.
Kuvia
Verikorento, koiras. Vantaa. Kuva: Jukka Toivanen
Nuori koiras, Bulgaria. Kuva: Jukka Toivanen
Verikorento, koiras. Huomaa räikeä yleisväritys ja mustat jalat. Valkeala 13.8.2007. Kuva: Petri Parkko
Verikorento, Naaras. Lohja. Kuva Jukka Toivanen
Verikorento, naaras. Bulgaria, 6/2007. Kuva: Jussi Mäkinen.
Verikorentokoiraan hyvä punasyyskorennosta erottava tuntomerkki on pullistunut takapää, jonka jaokkeiden takareuna (etenkin alapuolella) on selvästi ulkoneva. Huomaa myös musta alapuoli ja voimakas kontrasti punaisen ja mustan välillä. Kuva: Petro Pynnönen, Helsinki, 26.7.07.
Verikorentokoiraan siivet. Kuva: Sulka Haro
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen sudenkorennot
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- Askew, R. 2004: The Dragonflies of Europe
- http://korento.net