Punasyyskorento
Korentowiki
| Punasyyskorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
Punasyyskorento (Sympetrum vulgatum) on hyvin yleinen punainen syyskorento, joka kuitenkin tuottaa usein määritysongelmia, varsinkin etelärannikolla.
Sukukypsä koiras on kirkkaanpunainen. Kuva: Tommi Laurinsalo
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Pituus: 35-40mm.
Koiras kirkkaanpunainen mustin kuvioin. Siivet heikosti rusehtavat, niiden tyvellä korkeintaan erittäin vähän keltaista väriä, vrt. verikorento ja elokorento. Verikorennosta lajin erottaa myös kaksiväristen jalkojen, hailakamman yleisvärityksen, suuremman koon ja erilaisen, suoremman takaruumiin muodon perusteella. Elokorennosta lajin erottaa siitä, että punasyyskorennolla takaruumiin alapinta ei ole tumma ja siivillä ei ole huomattavaa keltaista väritystä.
Naaras väritykseltään vaihteleva, mustan- ja keltaisenkirjavasta aina lähes koirasmaiseen. Olkajuovat ovat vaalea, hartioilla ei ole mustaa kolmiota, siipisuonitus on tummaa, takaruumiin sivut ja alapinta eivät ole laajalti tummat, keskiruumiin sivut melko vaaleat, jalat kaksiväriset, sukuaukon suojus kolmiomainen - ei niin suuri kuin tummasyyskorennolla mutta suurempi kuin lännensyyskorennolla. Nuori väritykseltään samankaltainen.
Huomattavin sekoitusmahdollisuus on Euroopassa erittäin yleinen, Suomessa säännöllisesti vain Ahvenanmaalla ja Örössä tavattava lännensyyskorento. Tämän lajin useat yksilöt muistuttavat punasyyskorentoa äärimmäisen paljon, ja yksilöiden maastomääritystietous on vielä melko epävarmaa. Vaikka punainen, kirkassiipinen syyskorento onkin useimmiten helposti määritettävissä punasyyskorennoksi jo todennäköisyyden ja paikan perusteella, tulee varsinkin saaristossa olla tarkkana.
Punasyyskorennon
- silmän etuosan musta juova jatkuu alemmas silmän etureunaa kuin lännensyyskorennolla
- naaraan sukuaukon suojus merkillepantavan ulkoneva, kolmiomainen
- ruumiin sivut eivät koskaan tummasyyskorentomaisen mustan- ja keltaisenkirjavat, mutta lännensyyskorentomaisilla yksilöillä paljon tummaa keskiruumiin sivuilla
- hartioilla ei ole mustaa kolmiota (vrt. tummasyyskorento)
- takaruumiin alapinta ei ole mustaa
- sääret ja reidet normaalisti kaksiväriset (useimmiten mustakeltaiset, vanhoilla koirailla mustapunaiset)
- Siivissä usein heikko ruskea sävy, vrt. verikorento
Punasyyskorennon silmän etureunan tumma on voimakas ja jatkuu pitkälle alas. Jalat ovat kaksiväriset. Kuvassa koiras. Helsinki 8/06. Kuva: Jussi Mäkinen
Monet naaras-punasyyskorennot ovat koiraiden värisiä, yleisvärityksen ollessa punainen ja takaruumiin alapinnan ollessa sinertävän harmahtava. Suuri koko, kolmiomainen sukuaukon suojus ja erilainen muoto erottavat lajin helposti muista syyskorennoista.
Elinympäristö
Kaikenlaiset seisovat vedet etelä- ja keski-Suomessa. Puuttuu pohjoisimmasta Suomesta, Oulun pohjoispuolelta vain muutama yksittäinen havainto. Voidaan tavata lähes kaikkialla, jopa kallioylängöillä ja ulkosaaristossa.
Esiintyminen
Lentoaika heinä-lokakuu. Aikuisia on tavattu 5.7.-1.11. välisenä aikana. Laji on tunnettu vaeltaja, sietää kylmää hyvin ja on syksymme tavallisimpia korentolajeja. Parhaimmillaan yksilöitä voi olla yhdellä paikalla lennossa jopa satoja.
Kuvia
Punasyyskorento, koiras, 26.8.06 Helsinki. Kuva: Jussi Mäkinen.
Punasyyskorento, vanha naaras, Helsinki. Kuva: Jukka Toivanen.
Punasyyskorento, vanha naaras, Pori. Kuva: Rane Olsen.
Punasyyskorento, "keski-ikäinen" naaras on keltaisenkirjava, takaruumiin saadessa jo punertavaa sävyä. Parikkala 8/06. Kuva: Janne Koskinen.
Ruskea naaras, Helsinki. Kuva: Jukka Toivanen.
Punasyyskorento, naaras. Pori. Kuva: Rane Olsen.
Punasyyskorennon toukka. Huomaa selvä selkäoka 8. jaokkeessa ja pitkä sivuoka 9. jaokkeessa. Helsinki, 1.8.2007. Kuva: Petro Pynnönen, kuvattu akvaariossa.
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Askew, R. 2004: The Dragonflies of Europe
- Karjalainen, S. 2002: Suomen sudenkorennot
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215