Etelänukonkorento
Korentowiki
| Etelänukonkorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
Etelänukonkorento (Aeshna mixta) on Euroopan yleisimpiä ukonkorentoja. Se on Suomessa uudistulokas ja nykyään etelärannikolla paikoin jopa yleinen syyslaji.
Etelänukonkorentokoiras, huomaa 2. jaokkeen kuvionti, lyhyet olkajuovat ja melko lyhyt takaruumis. kuva Sulka Haro
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Koko: 56-65mm
Etelänukonkorento on ukonkorennoksi pienikokoinen; kooltaan se on samaa luokkaa kuin karvaukonkorento ja pohjanukonkorento, eli selvästi yleistä siniukonkorentoa pienempi. Muodoltaan se on muita ukonkorentoja lyhytruumiisempi ja töpäkämpi. Lento on viileämmällä säällä kuivan maan yllä usein ylösalas heittelehtivää. Normaalissa reviirilennossa lento on vakaata. Lentokorkeus vaihtelee - maan yllä usein muutaman metrin korkeudessa, mutta rannoilla ja vesistöillä usein hyvinkin matalalla. Kiertää reviirilennossa ympyrää, pysähtyen usein hetkeksi samalle paikalle. Lajin läheisin sukulainen, johon etelänukonkorento lienee helpoiten sekoitettavissa, on hohtoukonkorento.
Lennossa koiraan keskiruumis vaikuttaa vaalealta, sillä pohjaväri on melko vaaleanruskea ja kylkijuovat ovat leveät. Takaruumis on kirkkaan sininen, ja takaruumiin tyven sivuilla on laajat siniset läikät. Myös pieni koko ja jämäkkä, melko paksu takaruumis - ainakin verrattuna siniukonkorentoon - viittaavat tähän lajiin.
Otsa on vaaleampi kuin muilla ukonkorennoilla, olkajuovat ovat hyvin lyhyet ja kapeat. Keskiruumiin sivuilla on leveät vaaleat raidat, jotka ovat koiraalla keltaiset ja naaraalla vaaleankellertävät. Koiraan takaruumis on musta selkein sinisin kirjailuin, ja takaruumiin etuosan sivut ovat laajalti siniset ("paneeli"). Paras ja varmin tuntomerkki on kuitenkin takaruumiin 2. jaokkeen selkeä keltainen T- tai naulakuvio ("golftii"), jota reunustaa musta. Lähisukuinen hohtoukonkorento Aeshna affinis on keskiruumiin sivuilta lähes tasaisen vaalea, eikä koiraan takaruumiissa ole laisinkaan keltaista kuviontia. Hohtoukonkorentonaaraan ruumiin sivut ovat laajalti vihreät. Toisen jaokkeen alareuna on sininen. Samankaltainen T-kuvio on vain kirjoukonkorennolla, joka kuitenkin eroaa etelänukonkorennosta mm. leveiden olkajuovien ja suuremman kokonsa avulla. Perälisäkkeet ovat pitkät. Keskiruumiin tummalla pohjavärillä risteilee kapeita, vaaleamman ruskeita, epäselvärajaisia raitoja.
Naaras on kuten koiras, mutta väritys on ruskea ja ne kuviot, jotka koiraalla ovat sinisiä, ovat naaraalla tyypillisesti keltaisia. Naaraan T-kuvio usein hyvin kapea tai sen "naula" voi jopa puuttua kokonaan. Naaraan yleisväritys on hailakka, takaruumiin etuosan ja keskiruumiin sivujen ollessa hyvin vaaleat.
Elinympäristö
Lähes kaikenlaiset seisovat makeat vedet, joissa runsas kasvillisuus. Suomessa havaitaan useimmiten rannikon tuntumassa, tällöin usein saarissa, merenlahdilla, rannikon niemillä, kaupunkien puistoissa, puutarhoissa jne., joskus kaukanakin vedestä.
Toistaiseksi ainoa tunnettu lisääntymispaikka oli matalavetinen ja lämmin merenlahden rantaniitty.
Esiintyminen
Päälentokausi: Euroopassa kesäkuusta joulukuuhun, Suomessa elo-lokakuu, päälentokausi elo-syyskuu. Aikuisia on tavattu 27.7.-24.10. välisenä aikana.
Suhteellisen harvinainen ja melko vähälukuinen laji. Useimmiten lajista havaitaan yksittäisiä yksilöitä, harvoin jopa kymmeniä, mutta laji on kuitenkin sangen näkyvä. Toistaiseksi Suomessa lähes yksinomaan eteläisten rannikkoseutujen laji. Sisämaahavaintoja tunnetaan ainoastaan Lappeenrannasta ja Kouvolasta.
Etelänukonkorento löydettiin Suomesta ensimmäisen kerran Porvoosta syksyllä 2002. Tämän jälkeen on lajin havaittu olevan melko tavallinen vieras etelärannikolla elo-syyskuussa, ja mm. 2006 havaittiin useita kymmeniä yksilöitä. Lajin esiintyminen meillä lienee toistaiseksi pääosin Baltian harhailijoiden varassa (ks. Matti Hämäläisen artikkeli etelänukonkorennosta Sahlbergiassa pdf-muodossa), mutta lajin kotiutuminen vakifaunaamme on jo alkanut. Ensimmäinen onnistunut lisääntyminen Suomessa todettiin elokuussa 2007 Varsinais-Suomessa.
Lajin syksyiset vaellukset osuvat yksiin etelänpuoleisten tuulien kanssa.
Euroopassa laji on levittäytynyt kovaa vauhtia kohti pohjoista ja on esim. Britannian eteläosissa syksyisin tavallisin ukonkorentolaji. Massavaelluksia havaitaan säännöllisesti.
Muuta
Lisääntyminen poikkeaa muista ukonkorennoista. Muna talvehtii, toukka kuoriutuu keväällä, ja kehitys tapahtuu muutamassa kuukaudessa, eli univoltiini laji (sama ilmiö myös keijukorennoilla ja syyskorennoilla). Tämä saattaa rajoittaa lajin lisääntymistä Pohjois-Euroopassa.
Kuvia
Etelänukonkonrentokoiras, kuva Sulka Haro
Koiras, 27.8.06 Helsinki. Huomaa hädin tuskin erottuvat olkajuovat.
Koiras, 27.8.06 Helsinki.
Paritteleva pari, kuva Jukka Toivanen, Helsinki
Koiras. Kuva: Jukka Toivanen, Helsinki
Koiras lennossa, Helsinki 9/07. Kuva Miikka Friman
Naaras, huomaa erittäin pitkät perälisäkkeet. Tämä naaras on sinisen sävyinen. Kuva Jukka Toivanen, Helsinki
Naaras. Takaruumiin 2. jaokkeen keltaisen naulakuvion "naulaosa" voi puuttua kokonaan, kuten tällä yksilöllä. Kuva: Lisse Tarnanen
Sini-(vas) ja etelänukonkorentonaaraat. Etelänukonkorento on muodoltaan kompaktimpi ja huomattavasti siniukonkorentoa pienempi. Kuva: Petri Parkko
Vastakuoriutunut etelänukonkorennon naaras. Särkisalo, 8/07. Kuva: Janne Koskinen | 
Etelänukonkorennon exuvia. Toukkanahka on pieni (32mm), pyyntinaamari on kapea, ja 9. jaokkeen sivupiikit ulottuvat 10. jaokkeen takareunaan asti. Särkisalo 8/07. Kuva: Janne Koskinen |
Lähteet
- Askew, R.R. 2004: The Dragonflies of Europe.
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Hämäläinen, M. 2003: Sahlbergia 8:49-54.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
- Powell, D. 1999: A Guide to the Dragonflies of Great Britain.
- http://www.korento.net