Viherukonkorento
Korentowiki
| Viherukonkorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
Viherukonkorento (Aeshna viridis) on Suomen harvinaisin ukonkorentolaji. Se lisääntyy vain järvillä, joilla elää harvinaista sahalehteä (Stratiotes aloides).
Viherukonkorentokoiras on erittäin kirkasvärinen. Kuva Petri Metsälä.
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Koko: 65-75 mm. Keskikokoinen ukonkorento. Helppo tuntea kokovihreistä keskiruumiin sivuista, joissa ei ole lainkaan muille ukonkorennoille tyypillisiä tummia pystyjuovia. Olkajuovat leveät ja vihreät.
Koiraan keskiruumis on vihreä ja takaruumiin täplät kirkkaan siniset, joten se antaa kaksivärisen vaikutuksen, silmät loistavan siniset ja siivet ovat hieman rusehtavat tummentuen kärkeä kohti.
Naaras on pohjaväriltään kokonaan kellanvihreä, silmät kullankeltaiset. Erittäin leveät olkajuovat yhtyvät keskiruumiin sivujen vihreään.
Viherukonkorennon voi sotkea lähinnä vain kirjoukonkorentoon, jolla on samoin sinivihreä väritys ja leveät olkajuovat, mutta kirjojokikorennon keskiruumiissa on tummia pystyraitoja ja koiraan takaruumiissa on vihreää. Keisarikorento on väritykseltään saman oloinen, mutta sen silmät ovat selvästi vihreät ja sen takaruumis on lennossa selvästi alaspäin mutkalla. Siltä puuttuvat lisäksi olkajuovat kokonaan. Molemmilla em. lajeilla on kirkasväriset siivet.
Elinympäristö
Vaativa laji, joka on tiukasti kytköksissä sahalehden esiintymiseen. Sahalehti (Stratiotes aloides) (vanh. kievana) on vesikasvi, jota esiintyy Suomessa harvinaisena vain neutraaleissa tai vähän emäksisissä järvissä. Lisäksi sahalehti lisääntyy Suomessa vain suvullisesti, joten sen levittäytyminen on hyvin rajoittunutta. Myös toinen Euroopassa tavattava Aeshna-laji, A. isoceles [syn. A. isosceles] on laajalti elinaluidensa rajoilla samankaltainen sahalehdensuosija. Lajin toukat ovat pääosin yöaktiivisia.
Viherukonkorento ja sahalehti
Naaras munii pääosin sahalehtikasvustoihin ja toukat suosivat voimakkaasti sahalehtien lehtiruusukkeiden tyviä oleskelupaikkoinaan. Naaras voi joskus harvoin munia muillekin kasveille vaikka sahalehteä olisi lähettyvilläkin, ja toukkiakin saatetaan löytää myös kasvustojen ulkopuolelta.
Tarkkaa syytä lajien väliselle suhteelle ei tiedetä. Sahalehti kuitenkin tarjoaa hyvän suojan kaloja vastaan, ja toukan yöaktiivinen käytös on myös yleistä sudenkorentolajeilla joiden pääsaalistajia ovat kalat.
Viherukonkorento ei ole kuitenkaan kaikkialla elinalueellaan täysin riippuvainen sahalehdestä, vaan jo Ruotsista ja Hollanista on havaintoja siitä, että laji voi lisääntyä myös vesistöissä joissa sahalehti ei esiinny. Siperian alueella ja lajin levinneisyysalueen itäosissa sanotaan viherukonkorennon olevan sidoksissa pajujen (Salix) esiintymiseen.
Sahalehdestä voit lukea perustietoja tästä linkistä.
Esiintyminen
Etelä-Suomessa, pohjoisin löytö Iisalmesta. Hyvin harvinainen laji ja melko vähälukuinen laji, jolla vain toistakymmentä esiintymispaikkaa; näillä useimmiten vähälukuinen mutta näkyvä, pääosin muutamista pariinkymmeneen yksilöä. Päälentoaika heinä-elokuussa, aikuisia on tavattu 10.7.-10.9. välisenä aikana.
Muuta
Rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Mainittu Luontodirektiivin IV(a) -liitteessä, jossa luetellut lajit edellyttävät tiukkaa suojelua. Lisääntymispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Vanhempi suomenkielinen nimi on kievanakorento, kievana on lajille elintärkeän sahalehden vanhempi synonyymi.
Kuvia
Naaras lepoasennossa. Huomaa hyvä suojaväri. Muiden ukonkorentojen tavoin naaraat voivat lentää kaukana vedestä teiden varsilla ja metsänreunoilla. 12.8.2006 Parikkala, kuva Petro Pynnönen |
Viherukonkorentonaaras valmistautuu munimaan sahalehteen, kuva Sulka Haro
Viherukonkorentonaaras lentää etsimässä munimispaikkaa, kuva Sulka Haro |
Sahalehteä kasvava lampare. Hauho, Etelä-Häme, elokuu 2006.
Viherukonkorennon toukka. Toukat elävät sahalehtituppaissa, joihin naaraat munivat. Oletettavasti sahalehti vähentää toukkiin kohdistuvaa saalistuspainetta.
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Corbet, P. 2008: Dragonflies
- Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- Rantala, M.J., Ilmonen, J. ym. 2004: The macrophyte, Stratiotes aloides, protects larvae of dragonfly Aeshna
viridis against fish predation. - Aquatic Ecology 38: 77–82